Tutkija ja Arvokas vanhuus ARVA ry:n puheenjohtaja Jari Pirhonen kirjoittaa, millaiset teot saavat ikääntyneet kokemaan arvostusta ja kunnioitusta ja haastaa meidät toteuttamaan yhteisöllisyysvastuuta!

Rakkautta, arvostusta ja kunnioitusta

Saksalainen yhteiskuntafilosofi Axel Honneth on esittänyt, että oikeastaan koko meidän sosiaalinen maailmamme voidaan nähdä taisteluna tunnustuksesta. Tällä Honneth tarkoittaa sitä, että meidän positiivinen minäkuvamme tai identiteettimme voi syntyä ja pysyä yllä vain silloin, kun tunnemme itsemme rakastetuiksi, arvostetuiksi ja kunnioitetuiksi. Rakkaussuhteissa ja muissa tunnepohjaisissa suhteissa voimme kokea olevamme korvaamattomia ja ainutkertaisia. Toiseksi jokainen tarvitsee kokemuksen siitä, että on itselleen merkityksellisten yhteisöjen arvostama, olipa kyseessä sitten naapurusto, työpaikka, tai palvelutalo, jossa asutaan. Arvostuksen kokemus saadaan hyväksytyksi tulemisesta juuri sellaisena kuin kukin sattuu olemaan. Honnethin mukaan ihminen tarvitsee vielä tunteen siitä, että yhteiskunta kunnioittaa hänen perusoikeuksiaan ja kansalaisoikeuksiaan ja että häntä kohdellaan yhdenvertaisesti toisten kanssa. Hyvään elämään tarvitaan siis toisilta ihmisiltä huomiota kolmella tasolla samanaikaisesti, mutta mitä se tarkoittaa esimerkiksi tulevien Käräjätörmän yhteisökylän muistisairaiden asukkaiden kohdalla?

Läheiset täytyy olla saavutettavissa

Rakkaus, arvostus, kunnioitus. Näiden pitäisi olla kaiken kehittämisen ja toiminnan keskiössä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että muistisairaiden asukkaiden läheiset pyritään saamaan kiinteäksi osaksi yhteisöä. Läheisten pitää voida kokea olevansa lämpimästi tervetulleita joka ikinen kerta, kun he tulevat vierailulle. Esimerkiksi kahvin tarjoaminen vieraalle on kulttuurissamme itsestäänselvyys. Itsestäänselvyys sen pitäisi olla muistisairaiden asuinpaikassakin, jossa ihmiset sentään asuvat loppuelämänsä ajan. Läheiset ihmiset täyttävät muistisairaiden asukkaiden rakkauden tarpeen, jolloin yhteisökylän saavutettavuus nousee ratkaisevan tärkeäksi asiaksi. Eikä vain fyysinen saavutettavuus (hyvät bussiyhteydet ja riittävästi parkkipaikkoja lähialueella), vaan myös sosiaalinen ja toiminnallinen saavutettavuus. Sosiaalisella saavutettavuudella tarkoitan yhteisökylän imagoa, ja toiminnallinen saavutettavuus tarkoittaa kaikkien asioiden sujumista kylässä. Muistisairaan ihmisen asuintalosta pitää päästä helposti vaikkapa kahvilaan tai yhteisiin oleskelutiloihin sisällä ja ulkona.

Edellytykset arvostavalle kohtaamiselle

Arvostetuksi muistisairaat asukkaat tulevat, kun he tuntevat olevansa osa kyläyhteisöä. Hoitavien ihmisten on syytä tuntea asukkaiden yksilölliset elämäntarinat ainakin pääpiiretissään ja hyvään ammatilliseen ihmisten kohtaamiseen kuuluu ihmisten huomioiminen yksilöinä. Yhteisökylässä ei voi ajatella, että riittää kun suoriutuu työtehtävistään. Asukkaat eivät ole siellä ensisijaisesti hoidettavina, vaan he elävät ja asuvat siellä. Syytä on tukea myös asukkaiden keskinäistä kanssakäymistä. Yhteisökylässä pitää olla viihtyisiä ja virikkeellisiä yhteistiloja, joiden käytössä toimintakyvyltään heikentyneitä asukkaita tuetaan. Kun asukkaita kannustetaan seurustelemaan toistensa kanssa, siinä saattaa bonuksena syntyä myös tunnepohjaisia suhteita heidän välilleen.

Miten ikääntyneistä viestitään?

Kolmanneksi muistisairaat asukkaat tarvitsevat kunnioitusta. Voivatko ikäihmiset ja erityisesti muistisairaat tuntea olevansa yhtä arvokkaita kuin kaikki muutkin? Miltä ikäihmisistä tuntuu jatkuva vääntö hoitajamitoituksesta tai henkilöstön ammattitaitovaatimusten alentamisesta? Julkista keskustelua kuunnellessa syntyy näkemys, että toisenlaista viestintää tarvitaan kipeästi.  Yhteisökylä on askel oikeaan suuntaan, sillä siellä kaikille mahdollistuu tunne samassa veneessä olemisesta. Yhteisökylä korostaa ja ideansa puolesta tasa-arvoa ja kaikkien asukkaiden osallisuutta omassa yhteisössään. Yhteisökylä on jo suunnitelmana vahva signaali kaikkien ihmisten yhtäläisen kunnioituksen puolesta.

Kaikkien yhteisöllisyysvastuu

Tässä sanotun perusteella voisi sanoa, että yhteisökylän yhteisöllisyys syntyy toimivista tunnustussuhteista. Ihmiset kokevat yhteisöllisyyttä, kun he kokevat tulevansa rakastetuiksi, arvostetuiksi ja kunnioitetuiksi toisten taholta. Eivätkö yksinäisyys ja syrjäytyminen olekin juuri näiden kokemusten puuttumista? Nyt tarvitaan ihmisen tunnustavaa yhteiskuntapolitiikkaa: lähtökohta kaikessa kehitystyössä on mahdollistaa ihmisten mutkaton tuleminen rakastetuiksi, arvostetuiksi ja kunnioitetuiksi. Eikä se ole vain poliitikkojen vastuulla, vaan vastuu on meidän kaikkien yhteinen. Meillä on yhteisöllisyysvastuu!

Jari Pirhonen

tutkija, FT
Tampereen yliopisto
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta ja Gerontologian tutkimuskeskus

Arvokas vanhuus ARVA ry:n puheenjohtaja