Yhteisökyläkehittäjä Riitta Birck antaa vinkit siihen, miten yhteisöllisyyttä pidetään elävänä ja mistä huomaa, että olisi aika tehdä yhteisöllisyyttä elvyttäviä tekoja.

Miksi yhteisöllisyys hiipuu?

Asun alueella, jossa ystäväni asui parikymmentä vuotta aikaisemmin. Hän kertoi, että talvella pienten lasten vanhemmilla oli tapana yhdessä jäädyttää lapsille mäki läheisen kentän laidalle. Olenkin ihmetellyt, mikä unohtunut urakaarre siinä pienen kentän vieressä on (kuva). Enää kukaan ei jäädytä sitä talvisin. Perinne on katkennut. Miksi? Kaikki puitteet sille edelleen olisi.

Keskeiset henkilöt poistuvat

Yhteisöllisyys elää ihmisten vuorovaikutussuhteissa ja suhdeverkoston laadussa. Sen lisäksi, että tässä vuorovaikutusverkossa on positiivista imua, sen kannattelusta vastaa yleensä yksi tai useampi keskeinen ihminen, joka kutsuu, innostaa, luo yhteisöön hyvää henkeä ja pitää näin ehkä tiedostamattaan yhteisön yhteisöllisyydestä huolta. Muut yhteisön jäsenet antavat tehtävän mieluusti aktiiviselle järjestelijälle. Kun tällainen ihminen tai ihmiset poistuvat yhteisöstä, eikä kukaan halua tai osaa ottaa hänen paikkaansa, yhteisöllisyys hiipuu. Aletaan kaivaten muistella, kuinka ennen tehtiin kivoja asioita, mutta mitään ei oikein osata tehdä yhteisöllisyyden elvyttämiseksi.

Yhteisön jäsenet vaihtuvat

Kaikissa yhteisössä jäseniä vaihtuu. Jotkut lähtevät ja uusia tulee. Uusien juurtumiseen ja liittymiseen yhteisöön vaikuttaa se, miten uusi jäsen otetaan yhteisöön. Ottaako joku hänet vastaan ja perehdyttää yhteisön tapoihin ja sääntöihin vai jätetäänkö asioiden selvittäminen hänen oman aktiivisuutensa varaan. Jos se on uuden jäsenen oman aktiivisuuden varassa, eikä hän ole varma kuinka tervetulleeksi hänet koetaan, hän helposti jää omiin oloihinsa eikä liity yhteisöön kuin korkeintaan seurailijaksi. Jos uusia ei perehdytetä ja kutsuta mukaan toimintaan ja yhteisiin juttuihin, yhteisöllisyys jää tietyn yhä pienenevän porukan omaisuudeksi ja vähitellen hiipuu.

Ydinporukka väsyy

Kun toimiva ja toimintaa järjestävä ydinporukka pienenee, se ajan kuluessa erillistyy ja siihen liittyminen vaikeutuu. Muut yhteisön jäsenet jäävät vapaamatkustajiksi ja pahimmassa tapauksessa arvosteleviksi sellaisiksi. Liittyminen ydinryhmään vaikeutuu entisestään. Ydinryhmää yhdistää toisaalta kokemus yhdessä tekemisestä ja toisaalta epäreiluuden kokemus siitä, että he tekevät niin paljon yhteisön hyväksi eikä kiitosta välttämättä tule.  Lopputuloksena on väsynyt, turhautunut ja pettynyt ydinryhmä, joka lopulta heittää hanskat tiskiin. Hetken päästä yhteisöllisyydestä ei ole tietoakaan.

Miten tämä olisi estettävissä?

Katson yhteisöllisyyden synnyttämistä ja kannattelua ammatillisin silmin. Niillä silmillä yhteisöllisyys tarvitsee tietoista kannattelua. Sitä ei välttämättä ajattele silloin, kun toimii mukavassa yhteisössä vapaaehtoisena toimijana. Mutta, jos haluaa, että yhteisöllisyys pysyy elävänä, kannattaa muistaa kolme asiaa: suhdeverkoston rakentaminen, uusien perehdyttäminen ja vastuuhenkilöiden sujuva vaihtuvuus.

Jos siis haluat luoda yhteisöllisyyttä, panosta suhdeverkoston rakentamiseen. Yhteisöllisyys lepää ihmisten välisissä suhteissa. Tutustu ihmisiin, esittele ihmisiä toisilleen, ja jos mahdollista, järjestä tilaisuuksia, joissa ihmiset pääsevät tutustumaan toisiinsa. Kun uusi jäsen tulee yhteisöön, toivota hänet tervetulleeksi, kerro yhteisön toimintatavat ja esittele hänet yhteisön muille jäsenille. Kun tutustumista vähän avittaa, on uuden jäsenen helppo jatkaa siitä itse.

Haasteellisinta on se, miten vastuutehtäviin saadaan sopuisaa vaihtuvuutta. Kivoissa vastuutehtävissä on imua ja niissä voi vaikuttaa asioihin, joten niihin tykästyy, eikä paikasta halua luopua – kunnes väsyy. Mitä kauemmin toimintavalta on tiettyjen ihmisten käsissä, sitä enemmän siitä tulee heidän näköistään, ja muut jättävät tehtävät heidän hoidettavakseen, eli syntyy luottamus siihen, että muut hoitavat hommat. Toisaalta luottamus on hyvä, toisaalta se lisää muiden kuin toimijoiden passiivisuutta. Pahimmillaan tämä aiheuttaa vastuuhenkilöiden väsymistä ja kokemusta siitä, että muut ovat vapaamatkustajia. Lopulta vastuuhenkilön paikka alkaa näyttäytyä niin raskaana ja vaativana, ettei siihen halua kukaan. Tämä kaikki on estettävissä siten, että vastuutehtävät tehdään kevyiksi. Niitä jaetaan ja uusillekin annetaan mahdollisuus kokeilla osallisuutta esimerkiksi suunnitteluryhmissä, toimikunnissa ja talkoissa. Ihmisiä kannattaa kutsua henkilökohtaisesti, koska se on tehokkainta. Jos tämän sujuvan vaihtuvuuden saa yhteisön toimintarutiineihin, virkeä yhteisöllisyys pysyy elävänä.

Mistä huomaa, että yhteisöllisyyden kehittämiseen kannattaisi panostaa?

Tässä muutama hälytysmerkki siitä, että jotain kannattasi yhteisöllisyyden piristämiseksi tehdä:

  • yhteisön talkoot tai muut velvoitteet eivät vedä osallistujia
  • ydinryhmä alkaa valittaa muiden passiivisuutta
  • laaditaan lisää ohjeita ja sääntöjä tilanteen ratkaisemiseksi

Yhteisöllisyyden synnyttäminen ja kannattelu on yksinkertaisia, pieniä, mutta merkittäviä tekoja!

Hyvää syksyä erilaisille yhteisöille ja yhdistyksille!

Riitta Birck
yhteisökyläkehittäjä
Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylä -hanke

Lasten mäki