Arkkitehti Laura Uimonen alusti tammikuussa 2020 hankkeemme teemaillassa aiheesta Luonto ja taide kaupunkiympäristössä. Vieraskynäblogissaan Luonto ja yhteisöllinen taide Laura  kertoo, miten luonto kutsuu meitä taiteilijoiksi, yksin ja yhdessä. Vastatkaamme kutsuun!

Luontokokemukset siirtyvät taiteeseen

Ikkunasta näkyy suuri mänty. Sen kylki on punaruskea, ja latvuston vihreys kurkottelee kattojen ylle. Mänty seisoo siellä vakaana, heittää varjon päivän kierron mukaan, ja jokainen vuosi piirtyy sen kaarnan alla uudeksi kehäksi runkoon. Vanha puu on kasvanut ehkä jo kotitaloani kauemmin edellisen vuosisadan alkupuolelta lähtien. Kurottelevat oksat, tuulenvire ja rungon väriin sulautuva oravaperhe herättelevät pohtimaan, miten koko kaupunki rakentuu osaksi luontoa. Luonto ottaa syliinsä, joustaa, myötäilee, vetäytyy ja odottaa välillä hiljaa. Luonnon ekosysteemissä ihminen kulkee mukana ajan rattaissa.

Voi helposti ajatella, että luonnon elämän voima kuplii meissä taiteena. Niin kuin metsäpolku opettaa meitä seuraamaan luonnon ihmeitä, on ihmisellä ollut tahto luoda ja kokea elämyksiä. Luonto kietoutuu taiteisiin lukemattomin tavoin inspiraation lähteenä, tulkintoina ja kuvauksina. Kokemukset luonnossa ja sen äärellä on kirjattu sanoihin, kuviin, tanssiin, näytelmiin ja sävelmiin. Historiallisesti luonnon ja taiteen suhde ulottuu aina luolamaalauksista salonkien maisemamaalauksiin, peltosirkun säkeistä Beethovenin viidennen sinfonian alkutahteihin ja paosta valkoisesta museotilasta pohjavesiä suojeleviin maataideteoksiin.

Yhdessä tehtyä taidetta

Jo vuosikymmenten ajan osa taiteilijoista on kutsunut ympärilleen taiteesta kiinnostuneita ihmisiä tekemään yhdessä taidetta. Koollekutsujia ovat olleet myös myös museot, yhdistykset ja erilaiset hankkeet tai tietty ryhmä ihmisiä  on ryhtynyt toimimaan yhdessä hyödyntäen taiteen keinoja. Kyseessä on taide, jossa aiteen raaka-ainetta ovat yhdessä tekeminen, yhteisen hyvän jakaminen ja rakentaminen. Yhdessä tehtyä taidetta on kutsuttu yleisnimellä yhteisötaide ja kun taiteilija vie taidehankkeen yhteisöön voidaan puhua myös osallistavasta taiteesta. Näissä taiteen muodoissa ei taiteen arvoa ei mitata erillisen materiaalisen lopputuloksen mukaan, vaan taideteos on koko prosessi ja kokemus. Parhaimmillaan voi myös syntyä paikka tai taideteos, joka jää ylläpitämään yhteistä prosessia. Tavallista on myös tallentaa yhteinen tekeminen valokuvin, tarinoin, ja koota niistä esimerkiksi näyttely.

Yhteisötaidetta luonnon kanssa

Yhteisötaiteessa taidetta on tehty usein yhteisissä tiloissa ja ympäristöissä: puistoissa, pihoilla, työpaikoilla ja kouluissa. Yhteisötaiteilija on usein yhteisen tekemisen mahdollistaja. Esimerkki yhteisötaiteesta on vaikkapa Siniset Enkelit performanssi vuodelta 2014, jossa Mynämäellä lakkautetun tehtaan työntekijät istuttivat vaahteroita ja esittivät toiveita tulevaisuudelle Saaren kartanon puistoon pukeutuneina sinisiin työhaalareihin ja enkelin siipiin. Miesryhmän kanssa hankkeen toteutti yhteisötaiteilija Pia Bartch, joka on Koneen Säätiön Saaren kartanon yhteisötaiteilija.

Esimerkissä on mukana luonto tilana ja uuden kasvun ihmeenä. Onkin hedelmällistä pohtia yhteisötaidetta myös paikkojen ja niissä asuvien ihmisten taiteena. Meitä ympäröivissä paikoissa luonto kietoutuu omaan kulttuuriimme ja elämäämme, ihminen määrittää luontoa omien aistiensa, kokemuksiensa, tapojen ja ymmärryksensä kautta. Yhteisötaiteelle on ollut olennaista työskennellä jonkin ihmisiä koskettavan teeman, tapahtuman, muutoksen tai heitä yhdistävän asian kanssa.

Jokainen voi olla taiteilija

Keväällä 2020 luonto näyttäytyy ehkä jälleen hieman eri tavoin. Viime vuosina yhteisöjä on yhdistänyt huoli luontoa uhkaavista muutoksista ilmaston lämmetessä. Nyt korona rajoittaa arkeamme ja luonnon arvo korostuu  ehkäpä entisestään yhteisenä kohtaamisen paikkana.

Luonto voi tulla mukaan taiteeseen ihmisistä nousevina arvoina ja toiveina: Käräjätörmän yhteisökylän aktiivit haaveilevat perunapellon hoitamisesta puutarhassa ja yhteisestä ruokahetkestä sadonkorjuun äärellä. He haluavat kokeilla performanssia siivoamalla katuja tullakseen edelleen nähdyiksi osana yhteiskuntaa. Luonto ulottuu tällöin taiteeseen ympäristöinä, joissa valo ja tuuli liikkuvat, aurinko kasvattaa perunan mukulat maankätköissä. Taiteilija voi asua jokaisessa osallistujassa, ja taiteilija voi olla ammattilainen, joka mahdollistaa yhdessä tekemisen ja tarjoaa välineitä teatterista, musiikista, kuvataiteista sekä ehkäpä taiteen muodoista, joiden nimi piilottelee vielä varjoissa. Taiteen suuri mahdollisuus on, ettei lopputulos ole ennalta määrätty.

Luonto ja luontotaide elämänkulun kannattelijana

Ympäristöpsykologia pystyy jo todistamaan, millainen voima luonnolla meihin on. Jo yksikin ikkunasta näkyvä puu ravitsee mieltä. Luonto jättää meihin omat jälkensä, kun kokemukset piirtyvät kehoomme kallioiden pintoina, rantahiekan lämpönä, meriveden tuoksuna, saunavastan tuoksuna, marjamehuna ja kurkien huutona suolla. Taide voi palauttaa monet näistä kokemuksista edelleen silloinkin, kun mieli hukkaa sanat ja arkisen kellon juoksun. Tuttuun lauluun voi kuulua aistimus poutapäivästä, ehkä kertomus saa mieleen jaetun ilon tunteen koko kehossa lomapäivistä Espanjan auringon alla. Vaikka yhteisötaiteen luonne on rakentunut usein lyhyehköinä tapahtumina tai niiden ketjuina, muistuttaa luonto yhteisökylän äärellä rytmien tärkeydestä ja mahdollisuudesta luoda toistuvaa ja pitkäkestoista yhteisötaidetta. Luonto muistuttaa meitä siitä, miten turvallista on, kun kesä saapuu kerta toisensa jälkeen ja miten lohdullista on, että vuosi syntyy uudelleen ja elämä jatkuu. Taide puolestaan muistuttaa meitä siitä, miten arvokas luonto on ja miten arvokkaita ihmiset ovat ensimmäisestä parkaisusta viimeiseen katseeseen ja ihon pintaan ajan piirtämiin juonteisiin.

Lue lisää: Koneen säätiö, siniset enkelit: https://koneensaatio.fi/siniset-enkelit/

Laura Uimonen, arkkitehti
Taiteen tohtori (TaT), luontokartoittaja
www.lustudiofin.com