Hankkeessamme helmikuun alusta on aloittanut muistiasumisen kehittäjänä Hillervo Pohjavirta. Hän on perehtynyt siihen, miten tunnetason vuorovaikutuksella voi tukea muistisairaita ihmisiä. Blogissaan hän kirjoittaa, kuinka tärkeää on, että muistisairaasta ihmisestä tiedetään asioita, joista hän saa vielä iloa ja vahvistusta itselleen. Hankkeessa hän antaa äänen muistisairaiden omille toiveille heidän asumisestaan.

Kerro hänelle hänestä  – se vahvistaa

Kaikilla on tarve kuulua laumaan. Teemme kaiken aikaa vaistomaisesti havaintoja siitä, hyväksytäänkö meidät laumaan vai ei. Toimimme niin riippumatta siitä, miten seurallisia olemme. Kysymys on jokaiselle elintärkeä, sillä lauman ulkopuolella ei ole elämää. Muistisairaat ovat herkkiä havaitsemaan tämän tyyppisiä ilmapiiriasioita. He huomaavat, huolestuvat ja loukkaantuvat, jos heitä ei huomata eikä oteta todesta. Monet havaitut asiat ovat sanattomia: äänenpainoja, ilmeitä, eleitä ja asentoja.

Menneisyyden tunnelma vie

Kun uudet asiat eivät kiinnity muistiin, jäljellä ovat nimenomaan menneisyyden muistot. Muistisairaat etsivät ja huomaavat ympärillään tutun tuntuisia asioita, jotka vievät heidät vanhojen aikojen tunnelmaan. Se, että mieli palaa aikaan, jolloin muisti vielä toimi, voi olla muistisairaalle taakka tai voimavara.

Palautetaan mieleen hyvät ajat

Vaikka eletty elämä olisi ollut hyvä, mieleen voi tunkea muistoja ajalta, jolloin elämä oli yksinäistä ja epävarmaa. Ihminen aivan kuin putoaa menneiden aikojen tunnelmaan. Se aika hänen elämässään, jota leimasi luottamus, arvostus ja yhdessäolo, onkin jäämässä unohduksiin, jollei sairastunutta auteta vähitellen muistamaan myös näitä hyviä asioita. Tarvitaan ymmärtäväinen lähimmäinen, joka hyväsyy pahan olon ja osaa kysyä, miten hän aikoinaan selvisi vaikeista ajoista parempiin.

Hyvä kuuntelija voi hämmästyä

Moni katsoo asiakseen testailla muistisairaiden muistia, mutta harvempi lähtee kuuntelemaan, mitä heillä on kerrottavanaan. Vaikka sanat olisivat välillä hukassa, kärsivällinen kuuntelija alkaa ymmärtää, miksi toinen on sitä mieltä kuin on.  ”Minusta sota-aika oli mukavaa. Silloin oli sentään seuraa ja tekemistä, käpyjen keräämistä yhdessä toisten lasten kanssa”, muisteli yksinäinen rouva tavaratalon tuulikaapissa.

Kerätään talteen tärkeät muistot

Voi ajatella, että aina ei välttämättä tarvitse tavata ketään koko päivänä, kun itse tietää, kuka on ja mihin kuuluu. Muistisairaalle ihmiselle tämä ei kuitenkaan ole itsestään selvää, vaan hän tarvitsee joka päivä tukea ja vahvistusta toisilta ihmisiltä. Sairauden edetessä on tärkeää kerätä ja kertoa aina uudelleen hänelle merkityksellisiä muistoja. Se on ratkaiseva apu tilanteessa, jossa kaikki alkaa tuntua oudolta ja vieraalta.

”Minne kaikki oikein hävisi”, kyseli nykyistä hiljaiseloaan ihmettelevä vanha rouva. Hänelle voi kertoa kuulleensa, että hän on ollut aikoinaan seutukunnan näkyvin punapää, armoton kyläluuta, oivallinen sahdintekijä, armoitettu lukutoukka ja varsinainen vapaaehtoinen. Hoitajana voi kertoa, miten mukavaa on aina aloittaa työt kunnon hevosnaisen luota, kun on itsekin ohjastanut.

Hillervo Pohjavirta
muistiasumisen kehittäjä

Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylähankkeen uusi työntekijä