Tuula Pihlajamaa on Kotipirtti ry:n hallituksen jäsen ja aktiivinen yhteisökylä-hankkeen edistäjä

Ihminen on laumaeläin

Nipurin täti keitti maailman parasta mustikkasoppaa, niin että teki mieli nuolla lautanen. Viira-täti hieroi peukalon kuntoon, kun olin tapellut isonveljen kanssa. Naapuria rakentava setä nosti pihlajan oksalle keikkumaan ja hän oli paras timpuri. Uutelan suutarisetä naulasi pienillä puunauloilla kengänpohjien pieniin reikiin, ja verstaassa sai istua katselemassa narisevalla nahkajakkaralla ja haistella. Äiti ompeli ison talon pojalle ehjät housut, kun pyysin, vaikka pojan äitipuoli oli vihainen. Lehtosaaren Hilja tuli meille ukkosta pakoon, kun pelkäsi. Kaikilla oli puutetta, mutta jaettiin ja lainattiin.

Se on lähes seitsemänkymmenen vuoden takaista todellisuutta. Mutta mitä eväitä siitä löytyisi tähän päivään? Ihmiset olivat tekemisissä toistensa kanssa; lapset, aikuiset, vanhat ja vammaiset. Kaikilla oli tekemistä ja he kelpasivat yhteisöön, vaikka joitakin pidettiin hassuina. Oltiin uteliaita siitä, mitä taitoja toisilla oli; niitä käytettiin ja jaettiin. Tulevaisuuteen suhtauduttiin toiveikkaasti. Vaikeudet olivat voitettavissa.

Rakentaessamme Käräjätörmän monisukupolvista yhteisökylää olemme kuin löytöretkeilijöitä. Meidän on löydettävä uusia osallisuuden ja tekemisen tapoja. Toivon, että lopulta voimme todeta: me yhdessä sen teimme. Kun lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä, niin myös ihmisen kasvattamiseen. Koskaan ei ole liian myöhäistä elää täyttä elämää yhteisössä.

Minä olen muutakin kuin vanha,
minä olen muutakin kuin eläkeläinen,
minä olen muutakin kuin sairauteni,
minä olen muutakin kuin asukas,
minä olen muutakin kuin asiakas,
minulla on kokemukseni, historiani,
tietotaitoni,
toiveeni, tunteeni, unelmani,
nimeni, uneni, ihoni,
nauruni, itkuni, kipuni….
Voisimme jakaa jotakin niistä, että voisimme tuntea olevamme kotona,
että voisimme yhdessä kokea turvallisuutta.

Tuula Pihlajamaa
Kotipirtin hallituksen jäsen