Puheenvuoroni Elämänote-hankeohjelmamme järjestämässä paikallisesessa kuntapäättäjä-webinaarissa 22.5.2021, jonka aiheena oli Osallisuutta, elämänhallintaa ja kustannussäästöjä – kuntien ja järjestöjen yhteistyöllä. Mukana oli Tampereelta myös kaksi muuta Elämänote-hanketta.
Kuva hetkestä, jolloin asettauduin kotona sohvalle, että taustalla näkyisi kiva tapetti. Kuva paljastaa, etten pitänyt puheenvuoroani yksin!

Ikääntynyt ja yhteisöllinen naapurusto – uudenlaisia asumisen vaihtoehtoja

Hyvät kuulijat.

Olen Riitta Birck, Käräjätörmän monisukupolvisen yhteisökylähankkeen yhteisökyläkehittäjä. Hankkeemme alkoi syksyllä 2018 ja silloin ajattelimme, että meillä on jo kiire. Käräjätörmän alueelle oli suunnitteilla monisukupolvinen vireä yhteisökylä kylätaloineen, jossa olisi erityisesti huomioitu muistisairaiden asuminen turvallisesti muiden asukkaiden joukossa.  Hankkeemme tarkoituksena oli osallistaa mahdollisia tulevia asukkaita, olla kehittämässä uudenlaista muistiasumista ja auttaa yhteisöllisyyttä alkuun yhteisökylän rakentuessa.

Mutta rakentamisen asiat ovat edenneet turhauttavan hitaasti. Hankkeemme päättyy vuoden lopussa, emmekä ole auttamassa uuden yhteisön alkua. Olemme kuitenkin kysyneet ihmisiltä, mitä he toivoisivat yhteisökylältä, olemme perehtyneet siihen, miten yhteisöllisyys syntyy, miten sitä synnytetään ja mitä muistisairaat toivovat asumiseltaan. Olemme jakaneet tätä tietoa ja ylläpitäneet Käräjätörmässä ja yhteisökylään haluavien keskuudessa toivetta siitä, että jonain päivänä kaikki vielä toteutuu.

Yhteisöllinen naapurusto omien kokemusten kautta

Kun olin nuori äiti, asuin yhteisöllisessä pihapiirissä, jossa arkena olimme toisillemme lastenhoitoapuna, lainaustoimistoina, kun jotain sattui yhtäkkiä puuttumaan, vertaistukena ja ystävinä. Meille syntyi vuotuiset juhlaperinteet, kuten itsenäisyyspäiväjuhlat, elonkorjuujuhlat ja kesäkauden avajaiset. Tunsimme kaikki toisemme, tunsimme kaikkien lapset ja lapset tunsivat kaikki aikuiset. Siellä kukaan ei kävellyt ohi tervehtimättä. Tämä johtui siitä, että muutimme taloyhtiöön kaikki samaan aikaan, joten tutustuminen ja yhteisöllisyys alkoi jo yhteisistä suunnittelupalavereista.

Tiivis yhteisöllisyytemme alkoi rakoilla, kun elämäntilanteen muuttuessa perheitä muutti pois ja uusia tuli tilalle. Uudet eivät liittyneet enää samalla tavalla yhteisöömme. Emme silloin tienneet, mitä meidän olisi kannattanut tehdä, että meidän olisi pitänyt perehdyttää uudet tulokkaat, esitellä talo, tutustuttaa yhteisön muihin jäseniin, kutsua yhteisiin juhliin, ottaa tietoisemmin mukaan eikä jättää asioita uuden asukkaan oman aktiivisuuden varaan.

Toinen esimerkki omasta elämästäni. Tällä hetkellä, kun en elä enää lapsiperhearkea, tarve yhteisöllisyyteen on toisenlaista. Tarvitsen nykyisin paljon omaa aikaa ja omia puuhia, mutta välillä on mukava liittyä toisiin. Kesäkotini on pienessä parinkymmenen kesäasukkaan kylässä. Tapaamme toisiamme muutaman kerran viikossa naisten ja miesten saunoissa. Kylässä asuu myös muutama ystäväni, joiden kanssa kokoonnumme syömään yhdessä päivällistä joka ilta, aina kun olemme yhtä aikaa paikalla. Joskus katamme isommalla joukolla nyyttäripöydän kauniina kesäiltana jonkun talon pihaan.

Kesäkodilla saan tarpeeksi omaa rauhaa ja on hienoa kokoontua yhteen syömään ja tarinoimaan. Kylän yhteisöllisyys on syntynyt hitaasti vuosien varrella. Parhaiten tutustuminen on tapahtunut saunassa ja vuotuisissa talkoissa. Viikko sitten meillä oli talkoot ja tutustuin taas yhteisen haravoinnin lomassa yhteen naapuriini paremmin.

Kokemukseni suhteessa siihen, mitä olemme kyselyillä ja haastatteluilla selvittäneet

Nämä kokemukset vahvistavat niitä tutkimuksia ja selvityksiä, joita olemme tehneet Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylä-hankkeen puitteissa.

Keväällä 2020 tekemässämme yhteisöllisyyskyselyssä vastaajat määrittelivät yhteisöllisyyden yhdessä tekemiseksi ja olemiseksi. Se sekä tuottaa, että ylläpitää yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyttä voidaan myös kuvata suhdeverkostona, jossa yhteisön jokaisella jäsenellä on vuorovaikutussuhde yhteisön jokaiseen jäseneen. Kaikki siis tuntevat toinen toisensa. Tuttuutta syntyy pienten tarinoiden kautta yhteisen tekemisen ja olemisen lomassa.

Erityisen tärkeänä koettiin se, että alueellista yhteisöllisyyttä olisi auttamassa alkuun joku työntekijä, joka järjestäisi tutustumistilaisuuksia, kutsuisi mukaan, auttaisi toimintaa alkuun, huolehtisi, että asukkaiden vaihtuessa uudet perehdytetään asukasyhteisöön eli palkattu työntekijä auttaisi yhteisöllistä naapuruutta alkuun, väistyisi sitten kauemmaksi, mutta auttaisi tarvittaessa.

Kollegani muistiasumisen kehittäjä Hillervo Pohjavirran Muistisairaan asumistoiveet -selvityksessä tärkeäksi toiveeksi nousi tuttu, oman näköinen elämä, oma rauha, mutkattomat naapurit ja esteettömät ja helpot puitteet liittyä toisten joukkoon. Muistisairaille oli tärkeää myös naapuruston asenne, että he ovat toinen toisilleen ihmisiä, eikä heitä määritellä esiensisijaisesti muistisairaina.

Parasta siis olisi, että oman näköiseen paikkaan voisi muuttaa tarpeeksi ajoissa, jotta siitä ennättää tulla tuttu ja turvallinen. Oman näköinen paikka on myös sellainen, jossa on huomioitu jo suunnitteluvaiheessa asukkaiden toiveet. Esimerkiksi, kun teimme kyselyn yhteisöllisestä korttelipihasta, kävi ilmi, että ihmiset toivoivat yhteiseltä pihalta puistomaista omakotitaloasujan pihaa. Polkuja, penkkejä, nuotiopaikkaa, huvimajaa, pelipaikkaa, kukkapenkkejä, kasvimaata ja mahdollisuuksia ruopsuttaa ja hoitaa pihaa eri vuodenaikoina. Ja nyt tällainen on suunnitelmissa Käräjätörmään.

Miten edistämme yhteisöllistä naapuruutta – kolme toivomusta

Eli, hankekokemuksen myötä toivoisimme kolmea asiaa.

  1. Jokainen alkaisi haaveilla ajoissa oman näköisestä loppumatkan asumisesta ja tekisi myös sen suhteen valintoja ajoissa.
  2. Kaupungin kaavoitus olisi ketterää ja yhteistyöhankkeissa kaupunki olisi aktiivisesti edistämässä hyviä ja innovatiivisia hankkeita
  3. Kaupunki ja yhteistyökumppanit löytäisivät tavan palkata alueellisia yhteisökoordinaattoreita, joiden tehtävä on auttaa yhteisöllisen naapuruuden syntymistä.

Eräs ikääntynyt sanoi kerran, että tärkeää on, että elämässä on jotain mitä muistella ja jotain, mitä odottaa. Mieleenhän jäävät parhaiten muistot, joihin liittyy tunne, erityisen rakkaita ovat muistot, joiden tunne on positiivinen.

Toivotan kaikille tulevaisuutta, jossa asumiseen, naapuruuteen ja yhteiseen tekemiseen liittyy hyviä muistoja ja kokemus siitä, että olen arvokas, kaiken ikäisenä.

Riitta Birck
Yhteisökyläkehittäjä