Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön dosentti Outi Jolanki kiteyttää tekstissään hyvän ikääntyneiden asumisyhteisön edellytykset.

Hyvän ikääntyvien asumisyhteisön resepti?

Viime vuosina Suomessa on puhuttu paljon yhteisöllisyydestä ja tarpeesta lisätä suomalaisen yhteiskunnan yhteisöllisyyttä. Asumisen ja asuinalueiden yhteisöllisyyden lisääminen on esimerkiksi vuoteen 2030 ulottuvan Kansallisen ikäohjelman yksi tavoitteista. Tavoite ei ole uusi, mutta vastaa selvästi olemassa olevaan tarpeeseen sillä erilaisia yhteisöllisiä asumisen malleja rakennetaan Suomessa koko ajan. Senioreille suunnattuihin asumisen malleihin kohdistuu paljon toiveita siitä, että mahdollistamalla tavallista asumista paremmin sosiaalisia kontakteja ja erilaista yhteistä toimintaa, ne samalla lievittävät tai ehkäisevät yksinäisyyttä ja lisäävät hyvinvointia. Avainkysymys on miten rakentaa hyvä senioreiden asumisyhteisö?

Käytän tässä tekstissä termejä ikääntyvät ja senioriasuminen. Ikääntyvät viittaa tekstissä 55-vuotiaisiin ja sitä vanhempiin pelkästään siksi, että 55 on tavanomainen senioritalojen alaikäraja. Senioriasuminen termi viittaa siihen, että tekstissä tarkastellaan erityisesti niin sanottua tavallista asumista itsenäisesti hankitussa ikärajallisessa asunnossa tai talossa. Asumisyhteisö pelkistetyimmillään tarkoittaa asumisen malleja, joissa asukkaiden omien asuntojen lisäksi on yhteistiloja ja yhteistä toimintaa.

Hyvän asumisyhteisön luominen

Hyvän asumisyhteisön kriteerinä voi pitää ainakin sitä, että se vastaa asukkaiden yksilöllisiin tarpeisiin, mutta samalla mahdollistaa yhteisen toiminnan, kaikkien osallisuuden päätöksentekoon ja resurssien yhteiskäytön. Hyvä yhteisö edistää kaikkien asukkaidensa hyvinvointia.  Asumisyhteisöissä tasapainoillaan aina yksilöiden ja yhteisön tarpeiden välissä ja näiden yhteen sovittelu on jatkuva prosessi. Asumisrakentamisen aikajana on aina kymmeniä vuosia ja siten asumisyhteisönkin rakentaminen on kirjaimellisesti ja symbolisesti vuosien prosessi eikä se pääty siihen, että asukkaat muuttavat sisään.

Olemassa olevia asumisyhteisöjä koskevien kansallisten ja kansainvälisten tutkimusten sekä asumisen kehittämisen hankkeisiin liittyvien selvitysten ja raporttien pohjalta on mahdollista kiteyttää joitakin tekijöitä, jotka näyttävät olevan keskeisiä hyvän asumisyhteisön luomisessa. Nämä tekijät liittyvät asumisyhteisön alkuvaiheisiin ja rakentamisprosessiin, toimintakäytäntöihin ja asukkaiden toimintaan ja sitoutumiseen, sekä asuinyhteisön sijaintiin ja itse rakennuksen tai rakennusten suunnitteluun ja fyysisiin tiloihin.

Asukkaiden sitouttaminen

Suunnittelun on lähdettävä paikallisista tarpeista ja pohjauduttava paikallisiin resursseihin. Suomalainen sananlasku sanoo, ettei kannettu vesi kaivossa pysy. Erilaiset kaupunki- ja kyläympäristöt tarjoavat erilaiset resurssit rakennetun ympäristön, infrastruktuurin ja luontoympäristön suhteen. Näillä tekijöillä on merkitystä esimerkiksi rakentamisen kustannuksille ja sille millaista toimintaa on tarpeen ja mahdollista synnyttää yhteisössä. On tärkeää, että mahdolliset tulevat asukkaat ovat mukana suunnittelussa alusta lähtien ja voivat oikeasti vaikuttaa siihen millainen yhteisö rakennetaan. Jos kyseessä on tulevien asukkaiden itse hoitama projekti, niin lähtökohta on selvä. Sen sijaan niissä kohteissa, joissa aloite rakentamiseen tulee esimerkiksi yleishyödyllisiltä yhdistyksiltä tai kaupallisilta toimijoilta, on erikseen huolehdittava, että tulevat asukkaat tietävät alusta lähtien millaisesta asumisesta on kyse ja pääsevät osalliseksi rakentamisen prosessia. Asukkaiden sitoutuminen yhteisöön edellyttää osallisuutta suunnitteluprosessissa ja samalla asukkaat tutustuvat toisiinsa mikä helpottaa myöhemmin yhteisön rakentamista. Asukkaiden on etukäteen tiedettävä paitsi asunnon rakennustekniset ominaisuudet myös se millaista toimintaa yhteisössä voi olla ja kuka toiminnan organisoimisesta ja sujuvuudesta vastaa. Tärkeää on selvittää etukäteen asumiseen liittyvien etujen lisäksi mahdolliset vastuut ja velvollisuudet, ja se miten toimitaan, jos ja kun kaikki ei suju ’niin kuin Strömsössä’.

Yhteistoiminta tarvitsee säännöt

Yhteisöjen ytimenä mainitaan usein yhteisen toiminnan olemassaolo, mikä ei kuitenkaan riitä rakentamaan yhteisöä, jos muut tärkeät tekijät puuttuvat. On tärkeää keskustella etukäteen mikä on yhteisön idea ja miten yhteisössä toimitaan. Yhdessä luotujen toimintasääntöjen ja -käytäntöjen avulla kaikkien halukkaiden on mahdollista osallistua yhteisön toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen. Konkreettinen työkalu asukasosallisuudelle ovat säännölliset avoimet tapaamiset kaikkien asukkaiden kesken. Tärkeää on, ettei päätöksenteko keskity pienelle sisäpiirille. Hyvässä asumisyhteisössä hyväksytään erimielisyydet eikä pelätä keskustella ongelmista. Vuosia sitten vierailin Färdknäppenissä, joka on Ruotsin ensimmäisiä senioreiden asumisyhteisöjä. Siellä asukkaat kertoivat, että kun ongelmia ilmenee, järjestetään ’sohvapalaveri’ (soffamöte), jossa istutaan niin kauan, että kaikki ovat saaneet sanottua näkemyksensä ja on päästy jonkinlaiseen kompromissiin. Suomalaisille ’diskuteeraaminen’ on joskus vaikeampaa, mutta yhteisössä sitä on syytä opetella. Mielipiteiden ja ehdotusten kerääminen säännöllisesti pienempien ryhmien keskusteluissa tai vaikkapa kirjallisesti on tärkeää, jotta ääneen pääsevät nekin maan hiljaiset, jotka isoissa asukaskokouksissa eivät rohkene ilmaista näkemyksiään. Joissakin yhteisöissä hyväksi on havaittu palkata yhteisötalkkari tai toiminnanohjaaja, jonka toimiala voi olla monenlainen alkaen palveluneuvonnasta, toiminnan suunnitteluun ja organisoimiseen yhdessä asukkaiden kanssa. Yhteisötalkkari voi toimia myös tiedottajan ja sovittelijan roolissa.

Varautuminen toimintakunnon muutoksiin

Mikään yhteisö ei toimi eikä toiminnalla ole jatkuvuutta, jos jäsenet eivät koe yhteisöä ja toimintaa omakseen. Asukasyhteisössä asukkaiden on hyväksyttävä kuitenkin sekin, että oikeuksien lisäksi yhteisöelämä tuo mukanaan velvollisuuksia. Asukastapaamisissa on tärkeää keskustella etukäteen siitä, missä määrin asukkaiden odotetaan osallistuvan toimintaan ja ottavan vastuuta toiminnan jatkuvuudesta. Senioreiden asumisyhteisöissä voi syntyä tilanteita, joissa joidenkin asukkaiden terveydentila hankaloittaa konkreettista tekemistä yhteisössä, vaikka osallistuminen yhteisiin tapahtumiin ja vastaaviin olisikin mahdollista. Asumisyhteisöihin muutetaan paitsi sosiaalisen toiminnan vuoksi myös siksi, että niiden ajatellaan olevan esteettömiä, lähellä palveluita ja mahdollistavan siten itsenäisen arjen paremmin kuin tavalliset asuintalot. Monet ennakoivat myös tulevaisuutta ja pohtivat terveyden ja toimintakyvyn heikkenemisen mahdollisuutta, ja siksi voidaan epäröidä liian suurta vastuuta yhteisön toiminnasta. Seniorien asumisyhteisöihin muuttavien toiveet liittyvät siten oman tulevaisuuden ennakointiin ja asuinympäristön ominaisuuksiin yhtä paljon kuin sosiaaliseen yhteisöön. Hyvässä asumisyhteisössä sallitaan se, että asukkaat osallistuvat vaihtelevasti kykyjensä ja kiinnostuksensa mukaan. Yhteisön jatkuvuudelle ja kaikkien hyvinvoinnille on tärkeää pohtia etukäteen, miten toimitaan, mikäli jollakulla asukkaalla ilmenee vaikkapa muistiongelmia ja voiko yhteisö ehkäistä sosiaalista eristäytymistä.

Voimme vaikuttaa asumiseen

Asumisyhteisöt ovat nimensä mukaan tiloja, joissa asutaan ja toimitaan yhdessä. Esteettömät, viihtyisät ja toimivat yhteiset tilat kutsuvat luokseen ja tukevat asukkaiden kohtaamisia ilman erikseen järjestettyä toimintaakin. Tapaamiset muiden asukkaiden kanssa lisää tuttuutta ja toinen toisiinsa tutustuminen puolestaan tuo yhteisyyden ja turvallisuuden tunnetta. Seniorien asumisyhteisöjen on erittäin tärkeää olla esteettömiä ja saavutettavia niin asuntojen, yhteisten tilojen kuin lähiympäristön osalta.

Kokemukset senioreiden asumisyhteisöistä osoittavat, että vaikkakaan mikään ihmisten asuttama yhteisö ei ole ongelmia vailla, parhaimmillaan asumisyhteisö voi tukea hyvinvointia ja ehkäistä yksinäisyyttä ja sosiaalista eristäytyneisyyttä. Tiedämme, että vanhenemisen lopputulemaa emme voi muuttaa, mutta yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskuntapolitiikan keinoin voimme vaikuttaa siihen, millaisissa paikoissa ja miten asutaan, eletään ja vanhetaan.

Outi Jolanki
dosentti
Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö (CoE AgeCare)
Tampereen yliopisto & Jyväskylän yliopisto
outi.jolanki@tuni.fi/ outi.jolanki@jyu.fi

Kirjallisuutta:

Glass, A.P. (2013). Lessons learned from a new elder cohousing community. Journal of Housing for the Elderly, 27(4), 348–368. doi:10.1080/02763893.2013.813426

Jolanki, O. (2021). Senior Housing as a Living Environment That Supports Well-Being in Old Age. Frontiers in Public Health, 04 February 2021. | https://doi.org/10.3389/fpubh.2020.589371

Jolanki, O. & Vilkko, A. (2015). The meaning of a ‘sense of community’ in a Finnish senior cohousing community’. Journal of Housing for the Elderly. Special Issue: Northern Lights on Housing for Elderly People Research, 29 (1-2), 111-125.

Jolanki, O., Rappe, E., & Suhonen, R. (2020). Hyvinvointia ja osallisuutta asuinympäristöjä kehittämällä. Teoksessa Ikääntyvän Suomen käsikirja-teemanumero, Gerontologia 34 (4), 349-353. https://journal.fi/gerontologia/article/view/99634

Jolanki, O., Leinonen, E., Rajaniemi, J., Rappe, E., Räsänen, T., Teittinen, O., & Topo, P. (2017). Asumisen yhteisöllisyys ja hyvä vanhuus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 47/2017. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki.

Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. (2020) Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki, 2020. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-6865-3

Labit, A. (2015). Self-managed co-housing in the context of an ageing population in Europe. Urban Research and Practice, 8(1), 32–45. doi:10.1080/17535069.2015.1011425

Oosi, O; Kortelainen, J; Luukkonen, T & Haila, K (2020). Ikääntyneiden välimuotoisen asumisen tilanne ja tulevaisuuden tarpeet. Ympäristöministeriön julkaisuja 2020: 8. Helsinki. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-361-192-4

Rajaniemi, J & Rappe, E. (2020). Ikäystävällisyyden edistäminen asuinalueilla ja taajamissa. Ympäristöministeriön julkaisuja 2020:2. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-361-042-2