Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylä

Hyvää asumista ikääntyville

Kotipirtti ry on ollut mukana ideoimassa ja  edistämässä Käräjätörmän alueen kehittämistä kohti yhteisöllistä, monisukupolvista ja muistiystävällistä asuinaluetta yhdessä Tampereen kaupungin ja Tampereen Vuokratalosäätiön (VTS) kanssa. Ensimmäinen merkittävä askel alueen kehittämiseksi oli arkkitehtikilpailu 2016 nimellä Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylä, jonka järjesti ARA (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus) yhdessä edellämainittujen kanssa.  Arkkitehtikilpailun voittajiksi valittiin keväällä 2017 UKI Arkkitehdit Oy ja Optiplan Oy.

Rakentamishankkeen rinnalle Kotipirtti ry haki ja sai STEA:lta Elämänote-ohjelmasta hankerahoitusta Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylä -hankkeeseen.

Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylä -hanke (2018-2021)

Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylä -hankkeen (2018-2021) tarkoituksena oli edistää yhdessä tulevien asukkaiden kanssa alueen muistiystävällistä ja yhteisöllistä rakentamista ja asumiskulttuuria. Rakentamishanke kuitenkin viivästyi, eikä hankkeessa päästy  työskentelemään Käräjätörmän tulevan asukasyhteisön kanssa.

Sen sijaan hankeessa päätettiin ottaa selvää, miten esteetön, kaikille osallisuutta mahdollistava yhteisöllisyys synnytetään, miten sitä kannatellaan ja mitä muistisairaat itse toivovat asumiseltaan. Saaduista tiedoista koottiin julkaisuja, podcasteja ja niistä kerrottiin lehtiartikkeleissa ja seminaareissa ja tuotettiin toimintamalleja.

Tärkeimmiksi asioiksi hankkeen tutkimus- ja vaikuttamisvaiheen aikana nousi  ”osallisuus ja tuuppaus”, jotka tarkoittavat, että asukaskohderyhmät on otettava mukaan suunnittelemaan omaa asumistaan ja esteettömän yhteisöllisyyden synnyttämiseen täytyy panostaa työntekijäresurssein.

Jos haluat lukea hankkeemme tarinan, se löytyy tästä.

Hankkeessa olleet työntekijät:
Riitta Birck, yhteisökyläkehittäjä (2018-2021)
Hillervo Pohjavirta, muistiasumisen kehittäjä (2020-2021)
Merja Kivinen, yhteisötyöntekijä (2021)
Tuula Pesonen, yhteisökyläkoordinaattori (2018-2020)

Alla linkit hankkeen tuotoksiin

Podcastit

Hankkeemme podcastit (2021) muistiasumisesta ja yhteisöllisyyden kehittämisestä:
Jakso 1. Hillervo Pohjavirta: Muistisairaan identiteettiä tuleva asuminen (22:37)
Jakso 2. Riitta Birck: Miten luodaan ja ylläpidetään yhteisöllisyyttä? (17:13)
Jakso 3. Hillervo Pohjavirta: Muistisairaan identiteettiä tukeva hoiva (21:27)
Jakso 4. Riitta Birck: Esteetön yhteisöllisyys ja sen mahdollistaminen (17:42)

Seminaarit

(Linkit seminaaritallenteisiin Youtubessa)

Muistiasumisen seminaari
15.9.2020 Laikun musiikkisali
Luentodiat:
Hillervo Pohjavirta
Erja Rappe

Hyvä elämä ikääntyneiden silmin
10.11.2021 Tampereen Elämänote-hankkeiden perintö -seminaari
Laikun musiikkisali

Lehtiartikkelit

Asumisen 3+3 toivomusta (Birck & Pohjavirta). Julkaistu Valli ry:n uutiskirjeessä 4/2021 ja blogissa.

Miten yhteisöllisyyttä voi synnyttää ja vahvistaa (Birck). Vanhustyö-lehti 3/2021
Tunnelma on seiniä tärkeämpi: Muistisairaat arvostavat rauhaa ja vapautta (Pohjavirta) Pirkanmaan Pääasiat -lehti 1/2021. Pirkanmaan ja Huittisten muistiyhdistysten jäsenlehti.

Oma rauha menee kaiken edelle (Pohjavirta). Muisti-lehti: Muistiliiton julkaisu 1/2021.

Muistisairaiden kylä Tampereen Käräjätörmällä (Birck & Pohjavirta). Asuminen & Yhteiskunta -lehti 2/2020 (s.3)

Muiden julkaisut, joissa hanke mainittu

Roosa Heikura (2020) Helsingin maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan tekemässään Pro gradu -tutkielma: Iäkkäiden hyvinvointia tukevan pihan suunnittelu – Case Käräjätörmä

Ymäristömisteriön julkaisussa 2020:8 Ikääntyneiden välimuotoisen asumisen tilanne ja tulevaisuuden tarpeet (Oosi Olli, Kortelainen Jeremias, Luukkonen Tuomas & Halla Katri) Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylä – hanke on mainittu kappaleessa Ikääntyneiden välimuotoisen asumisen kohdekuvauksia> Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylä, Tampere (s.62).
Julkaisun pääset lukemaan tästä.

Ymäristömisteriön julkaisussa 2020:2 Ikäystävällisyyden edistäminen asuinalueella ja taajamissa (Rajaniemi Jere & Rappe Erja) Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylä – hanke on mainittu kappaleessa Kotimaisia esimerkkejä ikäystävällisyyden kehittämisessä > Tesoma (s.54)
Julkaisun pääset lukemaan tästä.

Ota meihin yhteyttä

Lähetä meille palautetta tai ota yhteyttä oheisella lomakkeella. Voit myös ilmoittautua vapaaehtoiseksi tai lähettää työhakemuksesi. Tavoitat meidät myös sähköpostilla kotipirtti@kotipirttiry.fi

    kotipirtti


    Kotipirtti ry
    Käräjätörmä 12
    33310 Tampere
    p. (03) 3153 31
    kotipirtti@kotipirttiry.fi

    Käsittelemme ostolaskut sähköisesti ja vastaanotamme laskut ensisijaisesti verkkolaskuina.

    Verkkolaskun osoite: 003716363949

    Verkkolaskuoperaattori: Maventa

    Operaattorin välittäjätunnus: 003721291126

    Y-tunnus: 1636394-9

    kotipirtti


    Kotipirtti ry
    Käräjätörmä 12
    33310 Tampere
    p. (03) 3153 31
    kotipirtti@kotipirttiry.fi